Tapahtumat

Kasvun ja kehityksen edelläkävijät palkittiin BetterTogether’25-tapahtumassa

2 min luku | 5.9.2025

BetterTogether’25-tilitoimistotapahtumassa nostettiin jälleen esiin tilitoimistoalan huippusuorituksia. Fivaldin ja Netvisorin yhteistyökumppaneista palkittiin ne, jotka ovat erottuneet kasvun, yhteistyön ja rohkean uudistustyön kautta. Lisäksi kolme alan ammattilaista sai erityisen tunnustuksen merkittävästä panoksestaan.

Kasvua ja digitalisaation edistämistä

Vuoden Fivaldi kumppanina palkittiin Papper & Hus Ab Oy. Yritys erottui aktiivisuudellaan ja erityisesti sillä, että se kasvatti sähköisten asiakkaidensa määrää eniten. Heidän toimintansa toimii esimerkkinä konkreettisesta digitalisaation edistämisestä.

Netvisorin puolella huomionosoituksen sai Bonum Yhtiöt, jonka menestys perustui vaikuttavaan liikevaihdon kasvuun sekä kykyyn hyödyntää Netvisor-yhteistyötä liiketoiminnan tukena.

Vuoden yhteistyökumppaniksi valittiin Rantalainen Oy. Pitkäjänteinen ja määrätietoinen yhteistyö on keskittynyt taloushallinnon automaation kehittämiseen sekä sähköisyyden lisäämiseen – tuloksista hyötyy koko ala.

Most Valued Professional 2025 – yksilöiden huippusuoritukset

Kolme asiantuntijaa nousi tänä vuonna esiin erityisellä tavalla. Heidän työnsä yhdistävä piirre on edelläkävijyys taloushallinnon digitalisaation edistämisessä:

  • Virpi Aalto (Azets Insight Oy) – tunnettu teknologian hyödyntämisestä ja asiakkaiden digimurroksen tukemisesta.
  • Satu Halttunen (Greenstep Oy) – pitkäaikainen kehittäjä ja muutosjohtaja, joka on johdonmukaisesti vienyt sähköisiä ratkaisuja eteenpäin.
  • Tiia Peltonen (Aallon Group Oyj) – palkkahallinnon erityisasiantuntija, joka on osoittanut syvällistä osaamista vaativimmissakin kysymyksissä.

Kaikkia palkittuja yhdistää halu kasvaa, kehittää uusia ratkaisuja ja hyödyntää teknologiaa asiakkaiden hyväksi. Heidän työnsä luo arvoa paitsi omille organisaatioilleen myös koko taloushallinnon toimialalle.

Ani Rumpu

Ani Rumpu on sisällöntuottaja Visma Solutionsin markkinoinnissa. Pitkän linjan journalisti uskoo, että markkinoinnissakin totuus päihittää kaunopuheet.