Selkeä tavoite on kaiken perusta
Jokaisella meillä on omat tavoitteemme, eikä mikään ole toista huonompi. Tavoite voi olla parempaa palvelua ja turvaa asiakkaille, parempi palkka itselle, pidemmät lomat, eikä sitä exit-ajatteluakaan pidä pelätä. Tärkeää on, että tavoite antaa suunnan ja motivaation kehittämiselle.
Oikeat ihmiset ratkaisevat
Yrittäjähenkiset, vastuunottavat työntekijät vapauttavat yrittäjän kehittämään liiketoimintaa. Heitä kannattaa myös hyödyntää, sillä heillä on varmasti fiksuja ideoita. He myös sitoutuvat uudistuksiin paremmin, jos voivat olla mukana niitä suunnittelemassa.
Hyödynnä automaatiota
Oikeat ohjelmistot ja hyvät prosessit mahdollistavat kasvun. Ilman toimivia ohjelmistoja ja prosesseja aikaa toiminnan kehittämiselle on vaikea löytää, eikä kasvu ole kestävää.
Investoi aikaa
Ajankäytössä on sama, kuin kaikessa muussakin yrityksen toimintaan sijoittamisessa – aikaa pitää investoida, jotta saat lisää aikaa myöhemmin. Kirjaa kalenteriin itsellesi aikaa kehittämistyötä varten.
Ota yksi askel kerrallaan
Älä kiirehdi, vaan ota yksi projekti kerrallaan ja vie se kunnolla loppuun. Kehittämisestäkin voi innostua, mutta liikaa ei kannata ahnehtia kerralla. Matkan varrella tulee lisää ideoita, mutta pysy suunnitelmassa.
Osallistu koulutuksiin
Oikea-aikaiset koulutukset ja erilaiset kasvuohjelmat voivat olla käänteentekeviä. Mutta vain jos yrittäjä on valmis ja motivoitunut kehittämään toimintaa.