Miksi sinä haluat kasvaa?

Yrityksen kasvusta puhuttaessa, yleensä ensimmäisenä mieleen tulee liikevaihto. Se on toki yksi tärkeä mittari, mutta ei missään nimessä ainoa syy kehittää omaa toimintaa. Minulle kasvu on aina tarkoittanut ennen kaikkea suuntaa ja mahdollisuuksia – ja se voi merkitä eri asioita eri ihmisille.
Joillekin se voi olla unelma pidemmistä lomista. Toiselle se voi olla turvallinen eläke. Kolmannelle se voi olla haave päästä luomaan jotain uutta. Yhteistä kaikille on kuitenkin se, että ilman selkeää tavoitetta on vaikea tehdä suunnitelmallisia päätöksiä.
Miksi kasvu tuli minulle ajankohtaiseksi?
Oma kasvumatkani lähti liikkeelle yksinkertaisesta oivalluksesta: lapset eivät jatkaisi yritystäni, enkä nähnyt itseäni yli 70-vuotiaana vielä tekemässä kirjanpitoja yksin. Oli siis pakko miettiä, mitä vaihtoehtoja minulla olisi tulevaisuudessa.
Kun aloin pohtia mahdollista yrityksen myyntiä, tajusin karun faktan: jos kaikki on vain minun työni varassa, mitä ostajalle jää? Asiakaskunta ilman tekijöitä on iso riski. Sen sijaan tiimi ja toimivat prosessit tekevät yrityksestä houkuttelevamman ja luovat minulle itselleni myös turvaa.
Vapaus kasvaa valintojen mukana
Kasvu ei tarkoittanut minulle vain lisää asiakkaita tai liikevaihtoa, vaan vapautta. Kun en ollut enää yksin, sain mahdollisuuden tehdä strategisia valintoja: mitä palveluita kannattaa kehittää, milloin on oikea aika palkata uusia työntekijöitä ja millaista osaamista yritys tarvitsee.
Arki helpottui, kun vastuu ei ollut vain minun harteillani. Vapaus tuli pieninä palasina – ensin helpotusta arkeen, myöhemmin tilaa suunnitella pidemmälle.
Turvaa myös asiakkaille
Yksi asia, jota ei aina tule ajatelleeksi, on asiakkaiden näkökulma. Mitä tapahtuu, jos yksinyrittäjä sairastuu vakavasti? Asiakkaan koko liiketoiminta voi vaarantua, jos kukaan muu ei pääse kirjanpitoon käsiksi.
Kun tilitoimistolla on useampi ihminen, se tuo luotettavuutta ja turvaa myös asiakkaille. Asiakassuhteista tulee kestävämpiä, ja samalla yrityksen uskottavuus markkinoilla kasvaa.
Lisäksi tiimissä osaaminen monipuolistuu. kun jokaisella on omat vahvuutensa, ja yhdessä pystytään ratkaisemaan asiakkaiden ongelmia paremmin.
Raha on myös motivaattori
On turha väittää, etteikö taloudellinen puoli olisi tärkeä. Kasvu tuo usein mukanaan paremman katteen, mahdollisuuden investoida henkilöstöön ja koulutukseen sekä vapauksia suunnitella, miten yrittäjä itse haluaa palkkansa ja osinkonsa jakaa.
Pieni terve ”ahneus” voi itse asiassa olla yrittäjälle hyvä asia. Se kannustaa huolehtimaan siitä, että työstä saa myös asianmukaisen vastineen.
Digitalisaatio kasvun tukena
Vaikka osa asiakkaistani toikin edelleen mappinsa, minä itse aloin hyödyntää sähköisiä työkaluja jo varhain. Automatisoidut ohjelmistot ja järjestelmät eivät vieneet minulta vapautta, vaan päinvastoin: ne säästivät aikaa ja antoivat selkeän kuvan yrityksen tilasta.
Ohjelmistot auttavat tekemään enemmän, nopeammin ja tarkemmin. Ne auttavat myös toiminnan kehittämisessä, kun ne näyttävät, mistä asiakkaista tuli eniten kannattavuutta ja missä meni liikaa tunteja. Se auttoi tekemään järkeviä päätöksiä ja vähensi tunnetta, että kaikki oli pelkkää tulipalojen sammuttamista.
Mitä sinä haluat?
Kasvu ei ole yhtä kuin suuret liikevaihtoluvut. Se voi olla yhtä hyvin rauhallisempi arki, turvattu tulevaisuus tai tyytyväisemmät asiakkaat.
Tärkeintä on, että sinulla on selkeä päämäärä ja uskallus ottaa askel kerrallaan kohti sitä. Jokainen yrittäjä voi määritellä itse, mitä kasvu juuri hänen yrityksessään tarkoittaa, eikä mikään tavoite ole toista huonompi.